Sopivasti Vegeä!

Heissan!

Näin sadepäivänä, kun lapsoset malttaa leikkiä keskenään paremmin kuin hienosti (lue: lähes tappelematta), on äiskällä aikaa päivitellä blogia päiväkahvin lomassa.

Itseasiassa lautasella oli vielä hetki sitten ihkaensimmäinen omatekoinen maidoton ja gluteeniton Maailman Paras Pannari! Netistä saa kuulemma ohjeen, mä sain omani mun siskolta. Pannariahan olen tietysti tehnyt ennenkin, mutten tämmööistä versiota. Olen jo alkukesästä vaihtanut maidon soijamaitoon, mutta se, että nyt tuli pannarista samalla myös gluteeniton versio, oli tämmöinen päähänpisto. Tykkään, että mun omatekoiset pitsapohjat ja leipomukset on gluteenittomia. Viime talvena en kauheasti ehtinyt testailla. Ennen joulua pilasin pari suolaista piirakkaa, kun tungin niihin ihan liikaa voita. Aina ei voi voittaa.

Maidon jätin siksi pois ruokavaliosta, koska minullahan on parikymppisenä todettu IBS (Irritable Bowel Syndrome) eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Kun on kiireistä tai/ja stressaa, vatsa alkaa oikutella paljon. Maitotuotteet on tiettävästi yksi oireita aiheuttava tekijä. Mulle oireita aiheuttaa mm. raaka sipuli, valkokaali ja herneet. Maidottomuus tuntuu sopivan mulle -ainakin tällä hetkellä. Raejuustoa puurossa mä kaipaan!

Keliakia ja gluteenittomat tuotteet tulivat tutuiksi minulle jo lapsuudessa. Ihan varalta on tullut itsekin opeteltua tekemään ja käyttämään gluteenittomia juttuja. Isälläni on keliakia -se ihoversio, pikkusiskolla on suolistoversio ja äidillenikin keliakia todettiin monien, monien tutkimusten jälkeen silloin aikanaan. Muillakin sukulaisilla on keliakia, joten niissä harvoissakin yhteisissä tapaamisissa keliakia on yleensä aina otettava huomioon.


Tein pannarin Alpron kevyt soijamaitoon ja vaahto on Alpron Cuisine SOYA.

Olen nyt loman aikana muutenkin testaillut enemmän kasvisruokia. Normaalistihan kasvikset on meillä lisukkeena enemmän tai vähemmän. On loistava tunne, kun syönnin jälkeen ei tule raskasta oloa. Olen tietoisesti vaihtanut lihan soijaan, tofuun tai muihin vege-vaihtoehtoihin. Itse en ole alkanut vegepihvejä tai -pullia tekemään, koska #loma ja koska #lomallasaaollalaiska, mutta meidän omien kauppojen valikoima on riittänyt mulle passelisti. Hintakin noissa on aika kohdallaan.

Yks hyvä ylläri oli Pirkka Härkäpapupyörykkä. Markon mielestä koostumus oli jotenkin jauhoinen, mutta itse tykkään! Proteiinia tuotteessa on sadassa gramassa peräti 30g! Nyhtökaurasta tykkään myös kovasti. Se on tosi jees wokissa. Katsotaan nyt miten mun vatsa reagoi näihin, kun kaalit ja pavut ja soijahan ei pitäisi mulle IBS:n takia käydä. Uskon, että testaamalla ne oikeat palaset löytää paikkansa.

Mun tavoitteena on tehdä kasvisruoasta entistä luonnollisempi ja monipuolisempi vaihtoehto meidän perheen arkiruokailuun. Ja minusta ollaan ihan hyvällä tiellä. Makaroonilaatikko näytti viimeviikolla jo tosi hyvältä, kun siinä oli pitkä lista kaikkea vihreää joukossa. Pojat on ihmeen reippaita syömään kasviksia. Joskus he käyvät taittamassa parsakaalista palasen ja syövät sen siltään. Minusta se on jo hyvin 5- ja 3-vuotiailta. Sipulikin on alkanut hieman maistumaan jätkille, kun sitä on ollut kokoajan tarjolla. Ruohosipulia ne hakevat jatkuvasti tuolta pihan perältä laatikosta.

Mulla on apuna näissä mun testailuissani Jussi Riekin Liikkujan Kasvisruokavalio Kestävää kehitystä-kirja (FITRA). Tosi hyvää asiaa ja selkeästi kirjoitettu. Jos kiinnostuit ja haluat kirjan itsellesi, se löytyy joko ilmoittamalla minulle tai tilaamalla sen suoraan täältä. 

Mä odotan jo niin kovasti marraskuussa alkavaa Ravintovalmentaja- koulutusta! Sieltä tulee rutkasti lisää tietoa sekä omaan ruokailuun että ennenkaikkea valmennuksiin. Ja mullahan ei ne koulutukset vielä siihen lopu: Voimavalmentaja-koulutus alkaa vähän päällekkäin tän em. kanssa ja ensi vuonna on sitten vuorossa vielä Psyykkinen Valmentaja-koulutus.

Mutta hei! Takas tähän päivään! Hain tänään uudesta mansikkamaastamme yhden kypsän mansikan! Kuvaa en ehtinyt pienestä ottaa, kun se katosi pikku-ukkojen maiskuteltavaksi niin äkkiä. Puoliksi piti mansikka laittaa -tottakai. Toivotaan, että jokunen saadaan vielä tämän kesän aikana maistella. Alla kuitenkin kuvia mansikkamaan tekeleestä reilu viikko takaperin.

Laudat on nyttemmin poistettu ja tilalle Marko ja kuopus laittoivat kiviä, jotta tuuli ei nostaisi kangasta ja että taimet pysyisivät näkösällä. Ja toi läjä tuolla takana on kuulkaa sitä itteään. Siinä ne pojat innoissaan melkein kylpivät vaatteet päällä. :D



Olen hankkinut nämä keraamiset ruukut mistäs muualtakaan kuin Pentikiltä, kun aikanani olin siellä työharjoittelussa. En aikonut laittaa niihin kesäkukkia, mutta Markon ehdotuksesta laitetiin niihinkin mansikoita.

Mansikkamaanteko on siirtynyt siitä saakka, kun muutettiin tänne, ja nyt kun Milla osti vahingossa yli 100 mansikan tainta, niin piti ottaa tää projekti ihan tosissaan! Väitin Markolle varanneeni "20-40 tainta", mutta tosiasissa menin sinne puutarhamyymälään ja sanoin myyjälle, että "mä otan ne kaikki"! :D Pikkuisen heitti mun arvio todellisuudesta! Noo, sato on sitten kans suurempi, eikö vaan?!

Sitten vielä muistutus tänne blogiinkin siitä, että syksyn valmennuspaikat jaetaan jo nyt. Muutama paikka on vapaana. Laita mailia milla@millafit.fi ja kerro sun tavoitteesta ja nykytilanteesta. Heinäkuussa paikkansa varanneille uunituore Treenipäiväkirja (tarkempi kuvaus löytyy myös sieltä Fitran sivulta) kaupan päälle!



Kivaa päivää Sinulle!

-Milla







Kommentit