"äiti on nyt onnellinen"

Heipparallaa!

Olenpas taas osannutkin olla kirjoittamatta! :)

Mutta paljon on tapahtunut: toukokuusta tulikin kiireinen, vastoin mun odotuksia. Talvi ei meinannut hellittää millään täällä Posiolla, ja "kesän" neljä ekaa maanantaita kahvakuulailtiin vähintäänkin mielenkiintoisissa säissä. :D Välillä tuntuu, ettei edes kympin kuulan avulla pysy maassa kiinni, kun tuuli viuhui niin kovaa ja välillä taas takki oli aivan liikaa.



Päätin repästä, ja värjäytin hiukset sinisiksi! Nämä "pääasiat" on aina olleet mulle vaikeita! En vaan osaa päättää mikä olis hyvä. Onneksi pikkusisko on kampaaja, vaikka hänelle taidan olla oikea päänvaiva :D

             Väri on kulunut jo kovin tästä, mutta ei se mitään. Uusia ideoita pukkaa jo!


Toivottavasti sun viikonloppu oli ihanan rauhallinen ja osait ladata akkuja tulevaa viikkoa varten. Itse voin sanoa, että viikonloppu oli kerrassaan hieno!

Olemme viettäneet Juhannusta perheen kesken reissailemalla sukulaisten luo sekä lauantaina kävimme Rovaniemellä tivolissa. Pikkujäbät olivat innoissaan, kun pääsivät pyörimään karuselleihin ja törmäilyautoihin! Oli ihana nähdä, kuinka mukavaa lapsilla oli ja kuinka hyvin osasivat olla.

Tivolin työntekijöillä ei ollut yhtä hauskaa, vaan kovin olivat totisia ja eräskin setä todella -jopa töykeä kun toinen meidän pikkujätkistä, ei osannut valita mihin upeista karusellin ajoneuvoista menisi. "Tää lähtee nyt liikkeelle, nosta se pois", oli hänen kommenttinsa. Mua kylmäsi. Ymmärrän, ettei ole päivää aikaa odotella, jos jokainen kolmivuotias valitsee yhtä kauan, mutta hei! Setä olisi voinut vaikka auttaa valinnassa! Vai oonko mä ihan kohtuuton tämän kanssa?

Kotiintulomatkan lauleskelin Markon "iloksi" (liian kovaa) kaikkia mahdollisia biisejä, joita vaan spotifystä löysin. :) Rentouttavaa. Kun tulimme kotiin, pistin pihasaunan uuniin tulen ja laitoin pesuveden valmiiksi. Lapset rakastaa meidän pihasaunaa ja niin minäkin. Ollaan saunottu siellä viime aikoina liian harvoin. Täytyypä tehdä heinäkuussa korjausliike tässä asiassa!

Sunnuntaina touhuiltiin kotihommia. Marko pyöri pihalla nurmikon sekä kompostin parissa ja minä yritin pienentää pyykkivuorta. Pojat leikkivät sekä ulkona että sisällä. Taisivat ottaa muutaman matsinkin siinä leikin tiimellyksessä.

Päätettiin sunnuntain alkuilta esikoisen kanssa liikkuen, hän pyöräili ja minä hölkkäilin vieressä. Hienosti pikkumies ajeli reilu kuusi kilsaa. Kilometri enemmän, kuin mitä hän oli aiemmin ajanut. Juteltiin siinä samalla kun mentiin ja sanoin hänelle, että "äiti on kyllä nyt onnellinen". Esikoinen vastasi kysymyksellä: "ai siksi, kun me ollaan täällä lenkillä?". Vastasin hänelle, että "niin ja siksi kun sinä olet minun kanssa täällä." Pikkumies vaikutti tyytyväiseltä vastaukseeni ja illalla vielä muisteli, kuinka mukavaa oli käydä lenkillä. :)

Olen vielä tämän viikon työhommissa ja sitten jäädään lomailemaan heinäkuuksi. Uskon, että uusia ideoita viriää loman aikana, mutta ensin täytyy ottaa vähän etäisyyttä työhommiin. Tai eihän niistä kokonaan pääse koskaan -eikä se haittaakaan, koska #unelmaduuni.

Mahtavaa jos jaksoit lukea tänne asti. Käyhän heittämässä kommentti, mikä oli sun juhannuksessa parasta!

Aurinkoista viikkoa!

-Milla






Kommentit