torstai 26. tammikuuta 2017

ISOJA päätöksiä

Heipparallaa!

Edellisestä kirjoituksesta on hieman aikaa.
Olen tässä välissä käynyt keskusteluja itseni kanssa ja tehnyt isoja päätöksiä. Tämä on ollut opettavainen ja hyödyllinen tauko.

Toiminimen perustamisesta saakka olen siis tehnyt kahta duunia samanaikaisesti. Minulle on käynyt vanhanaikaiset, ja olen alkanut väsyä nykyiseen tahtiin. Ja kerronpa, että sitä ei ole helppo myöntää! Vaikka fiilis on hyvä, ja hommia tekee ilolla, ei meinaa jaksaa. Myös minun rakkaimmat väsyvät ja ikävöidään toisiamme arkisin ihan liikaa. Minun on turha väittää, etteikö minun valinnat vaikuttaisi koko perheeseen. Ja mun perheen PITÄÄ olla se ykkönen, kävi mitä tahansa!

Lisäksi mun kroppa alkoi antaa signaaleja, että täytyisi hidastaa. Ihan heti en kuunnellut, mutta parempi muistutus tuli viime viikolla, kun minut määrättiin sydänfilmiin kesken työpäivän rytmihäiriöiden ja närästyksen vuoksi. Se säikäytti, vaikka hätää ei ollutkaan. Nyt on ollut liikaa kaikkea, joten se alkaa näkymään myös fyysisesti.

Ajatus muutoksesta oli kypsynyt päässä ja Markon kanssa käydyissä iltamyöhän keskusteluissa jo tovin, mutta se tuntui vähän luovuttamiselta. Kuitenkin itselle pitää olla rehellinen. Viime perjantaina päätös oli lopullisesti tehty. Irtisanouduin päivätyöstäni ja keskityn ainoastaan yrittämiseen! Tuntuu hienolta! Tuntuu helpottuneelta? Tuntuu kummalliselta! Tuntuu kuitenkin siltä, että menen juuri siihen suuntaan, kuin haluankin. Tuntuu siltä, että arvomaailmani ja tekeminen kohtaavat. Tuntuu siltä, etten ihan tiedä mitä odottaa. Ihan parasta!

Olen ennenkin vaihtanut työpaikkaa, mutta tämä päätös on tähän astisen elämäni suurin työhön liittyvä päätös. Onneksi kotoa tulee ISO tuki <3 Päivätöissä on ollut haastavaa ja mukavaa. Minun suuntani on kuitenkin toinen ja uskon, etten olisi koskaan uskaltanut yrittäjäksi, ellen olisi tätä työtä tehnyt. Iso kiitos työnantajalle.

Lähiaikojen ammatillinen päätavoite on keskittyä tuleviin pt-näyttöihin ja kokeisiin kunnolla ja toki valmentaa. Huippuryhmiä on aloittamassa sekä helmi- että maaliskuussa ja kesälle on suunnitteilla myös kivoja juttuja! Millan päätavoite on olla perheelle läsnä.

 Pysyhän kanavalla!

ILOA PÄIVÄÄSI!

-Milla-



keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Liikkeelle lähteminen pitkän tauon jälkeen

Heipparallaa!

Ajattelin kirjoittaa liikunnan aloittamisesta, varsinkin jos takana on pitkä tauko. Syitä pitkille tauoille on monia. Sairastelun tai vamman jälkeen, lupa lääkäriltä on saatu ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Oma olo on semmoinen, että jotain pitää vihdoin alkaa tehdä, ja päätät ottaa ensimmäiset askeleet kohti parempaa oloa. Kuume päästä liikkumaan on kova.

Mitäs me teemme? Yritämme lähteä liikkeelle siitä, mihin ennen taukoa jäimme. Paahdamme verenmaku suussa lenkkipolulla kymppiä tai salilla kiertoharjoitusta, jonka jaksoimme ennen pitkää taukoa suhteellisen kevyesti. Ja entäs, kun ei kulje? Kyllästymme parissa viikossa ja muka hyväksymme sen tosiasian, että parempaan kuntoon ei pääse.

Pitkän tauon jälkeen elimistömme ei ole vielä siinä kunnossa, että se jaksaisi sen kympin tai kolme kierrosta kiertoharjoittelua salilla, vaikka ohjelma olisi kuinka hyvä ja mielekäs. Kunto ei riitä! Se palautuu kyllä, mutta se ei palaudu ajatuksen voimalla, vaan se vaatii liikettä.

Kuinkahan useasti nuorempana tyttönä päätin, että hitto! meikäläisen veressä virtaa juoksijoiden veri! On se kumma, jos minä en pysty juoksemaan edes kahta kilometriä. Ja Millahan lähti kipittämään kylmiltään Maaninkavaaran mäkeä alas, jaksoi kyllä alamäkeen kilometrin, mutta siihenpä se matka sitten tyssäsikin. Ja nousu ei ollut juoksuaskelta nähnytkään! Läähätin ja huohotin itseni mäen ylös ja pettymys oli ankara. Jaksoin kiduttaa itseäni pari kertaa ja siihen se aina tyssäsi. Voi sitä epäonnistumisen tunnetta, kun ei minusta vieläkään tullut juoksijaa. Halusin liian paljon, liian äkkiä.

Treenini olivat pitkään lastenvaunujen kävelyttämistä, poitsuilla on vuoden ja 9 kk ikäero. Sitten aloin mm. käymään kerran viikossa jääkiekossa ja liikkua muutenkin monipuolisemmin; lyhyitä ja pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä, kahvakuulaa ja kehonpainotreeniä ja vähän voimaharjoitteluakin kotosalla, salitreeniä joskus mutta vähemmän ja trampoliinihyppyjä lasten kanssa. Ja niin vaan viime keväänä, yhtenä nättinä kevätiltana, lähdin ja hölkkäsin elämäni pisimmän matkan 8 km. Hittolaine, kun olin itsestäni ylpeä ja onnellinen omasta saavutuksestani!

tässä emäntä jollain viimekesän aamulenkillä :)


Olisin varmasti juossut nuo pari kilometriäni paljon aiemmin, jos vain olisin liikkunut alunperinkin säännöllisesti ja monipuolisesti ja sillä ajatuksella, että hiljaa hyvä tulee.  Nyt kun tietoa ja kokemusta on vähän enemmän, sinun ei tarvitse tehdä samaa mokaa kuin minun, vaan todellakin: hiljaa hyvä tulee. :) Ja jos tarvit apua aloittamiseen, laita vaikka sähköpostia milla@millafit.fi tai käy facebookissa @mmaaninka heittämässä sivujeni kautta viestiä. Tai on siellä www.millafit.fi- sivuillakin yhteydenottolomake.

Hyviä treenejä!

 Milla

lauantai 7. tammikuuta 2017

Sairastelua vai tekosyitä?

Heippa hei ja mukavaa lauantaita!

Tahtojen taistelu pukemisesta on ehditty aloittaa poitsujen kanssa tälle päivää. Miksi se pukeminen on niin hankalaa? Veikkaan, että kun tämä teksti on valmis -ehkä vaatteetkin on siihen mennessä puettu. Ehkä!

Paukkupakkaset hellittivät täällä Posion suunnalla -ainakin toistaiseksi. Että olikin kylmä! Viime viikolla kotimatkalla piti ihan kuva ottaa, kun lukemat olivat niin hyytävät. Onneksi kotiin oli mukava tulla. Meillä on puilla lämmitettävä talo (toki myös sähköllä) sekä leivinuuni keittiössä. Sen lämmössä on mukava olla. Hiki tulee, eikä vain silloin kun on aika maksaa tammikuun sähkölasku. Joskus halkohomma tuntuu työläältä, mutta on se sen arvoista!



Kävin keskiviikkoaamuna terveyskeskuksessa, kun sairasteluviikon jäljiltä päässä tuntui kummallista painetta. Minulla on poskiontelontulehdus ja jouduin lääkekuurille. Tänä aamuna tuntuu siltä, kuin yksikään lääke ei olisi tehonnut yhtään. Toivottavasti tämä ei tiedä kovin pitkää sairastelua. Olen aika levotonta sorttia, ja treenaamaan olisi mukava päästä mahdollisimman pian. Toisaalta tiedän, että nyt jos koskaan pitää malttaa, ettei tämä sairastelu veny kovin pitkäksi tai pahimmassa tapauksessa äidy vakavampiin tauteihin. Hieman kyllä nyt huolestuttaa tämä tämän aamun olo, kun se on juuri samanlainen kuin lääkekuuria edeltävänä päivänä.

Sairastelun jälkeen tuntuu, että kaikki treenit pitää aloittaa aivan alusta. Voimatasot kuitenkin palautuvat aika nopeasti. Kun treeni on progressiviista, ei huolta pitäisi olla. Treenin pitäisi mennä aina eteenpäin, eikä samoilla ohjelmilla pitäisi treenata 12 viikkoa pidempään, koska kroppa tottuu. Edistyneimmillä kahdeksankin viikkoa voi riittää siihen, että uutta ärsykettä tarvitaan. Jos tuntuu, että treenit jumittaa paikallaan, buustaan treenisi oikein mielelläni taas nousujohteiseksi! Ei muutakuin viestiä milla@millafit.fi!

Oma ohjenuorani flunssan oireisiin on se, että jos keuhkoihin tai kurkkuun sattuu tai minulle nousee kuume, stoppaan treenit. Jos taas on pikkunuhaa, treenaan kyllä, mutta kuuntelen kroppaa tavallista tarkemmin. Nyt olen sairastellut reilu pari viikkoa, voi mennä pitkälle tammikuulle ennenkuin pääsen taas tositoimiin... :/

Joinain päivinä, kun treeni ei huvittaisi yhtään, voi tuntua myös siltä, että "olen tulossa kipeäksi". Tämä voi olla oikeasti myös "hitto, kun laiskottaa"-olo, hienosti naamioituneena. Silloin kannattaa miettiä omaa tavoitetta. Joskus vaan joutuu katsomaan sinne peiliin. ;) Ja tämähän pätee moniin muihinkin juttuihin, kuin vaan treenaamiseen. Missä jutuissa sun tarvitsee katella peiliin? Täällä se on isomman siivouksen aloittaminen- aina!



Nyt sinne pihalle! Lapsilla näyttäis olevan vaatteet päällä -no okei, kävin välillä vähän auttelemassa.

Kivaa viikonloppua!

Milla